PJ:n mietteet kaudesta 2013 ? 2014 ja katseita tulevaan kauteen

29.06.2014

Kauteen 2013-2014 valmistauduttaessa oli SBT Tornio monien muutosten edessä. Olimme saaneet seuraamme naisten joukkueen, kun Tornion Palloveikoista siirtyi naisten joukkue seuraamme.  Samaan aikaan miesten joukkue kärsi lukuisista pelaajamenetyksistä ja odotukset kaudesta olivat haastavat.

Naisten joukkue pelasi Salibandyliiton Pohjois-Suomen alueella 3.-divisioonassa ja oli täysin dominoiva koko kauden aikana. Kausi päättyi onnistuneesti nousuun 2.-divisioonaan. Naisten joukkueen menestyksen takana on ollut hyvä iloinen energia ja usko yhdessä tekemiseen. Ison panoksen naisten joukkueeseen on tuonut myös valmentajana toimiva Jari Rautio, joka on omalla vihkiytymisellään salibandyä kohtaan auttanut nuorta joukkuetta valtavasti. Pelit kovenevat tulevalla kaudella 2.-divisioonassa, mutta uskon, että iloinen peli-ilme ja yhdessä tekemisen meininki siivittävät SBT:n naiset menestykseen myös tulevalla kaudella.

Miesten joukkue koki kovia menetyksiä kauden 2012-2013 päätteeksi. Menetimme joukkueesta hyviä pelaajia toisiin seuroihin ja kauteen lähdettäessä joukkueen tilanne oli erittäin haastava. Syyskuussa 2013 joukkue koki pohjakosketuksen Suomen Cupissa, joka herätti joukkueen taistelumielen. Hivenen yllättäen joulutauolle lähdettäessä miesten joukkue johti omaa lohkoaan 4.-divisioonassa. Valitettavan perinteiseen tapaan miesten peliesitykset olivat kevätkaudella ailahtelevaisia ja teimme loppukaudesta itsellemme turhan vaikean. Kauden viimeinen turnaus maaliskuun alussa tuotti kuitenkin kauan odotetun hedelmän ja viimeisen pelin voitto toteutti unelmamme ja SBT:n miehet nousivat suoraan 3.-divisioonaan.

Tuleva kausi tulee olemaan entistä haastavampi. 3.-divisioonan taso on korkeampi ja sarjaohjelma ankarampi. Tätä varten SBT:n miesten joukkue tulee olemaan vahvempi kuin koskaan aiemmin. Viime kaudella hienosti valmennusvastuun kantaneiden Kalevi Moilasen ja Kaj Mikael Hellevaaran lisäksi on valmennusryhmään tullut mukaan Juhani Kantola. Jussilla on erittäin pitkä kokemus salibandyn saralla jo 1990-luvulta alkaen ja valmennustehtävistä Tornion Palloveikkojen 2.-divisioonan ajoilta. Viime vuosina Jussi on toiminut salibandytuomarina ja tämä kokemus tullaan käyttämään hyödyksi joukkueen peliä rakennettaessa.  

Junioripuolella SBT Tornion toiminta on kasvanut entisestään. Vesa Keinäsen B-juniorit ovat erittäin kovatasoinen joukkue ja osa joukkueen pelaajista pelasi ansioituneesti jo viime kaudelle miesten edustusjoukkueen mukana. Kimmo Kähkölän vetämä E-juniori-ikäluokka on kunnostautunut alueellisissa sarjoissa erittäin hyvin viime kaudella. Uutena kasvavana ryhmänä on vuonna 2005-2008 –syntyneille tytöille ja pojille pidettävä salibandyryhmä, jota Piritta Hiukka ja Juha Nevala on erittäin uskollisesti vetänyt läpi talven Putaan hallilla. Lisäksi toiminnassa ovat auttaneet lukuisat lasten vanhemmat, joiden apu on ollut korvaamattoman arvokas.

Junioritoimintamme on erittäin vahvaa ja se kehittyy koko ajan uusien ikäluokkien tullessa toimintaan mukaan. Jo muutaman vuoden päästä tulemme näkemään kuinka B-juniorit tulevat ottamaan päävastuun miesten edustusjoukkueessa. On hienoa nähdä kuinka systemaattinen junioritoiminta tuottaa tulosta ja samalla syntyy torniolaiselle salibandylle oma brändi ”SBT Tornio”.

Uskon vakaasti, että tuleva kausi tulee olemaan SBT Torniolle erittäin hyvä ja toivottavasti salibandykaukaloiden laidalla nähdään paljon SBT Tornion kannattajia. Toivotan teille aurinkoista kesää ja menestyksekästä tulevaa salibandykautta.

Ville Liisanantti, PJ, SBT TORNIO RY

08.10.2014SBT Tornio ry ja Tornion K-kauppiaat yhteistyöhön
08.10.2014Maanantain 20.10.2014 kaikki harjoitusvuorot peruttu!
06.10.2014OLS D-Ketut syysturnauksen voittoon
06.10.2014SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2014 - 2015 liiton aluesarjan jatkosarja
06.10.2014SBT Tornio pojat 9798 otteluraportti 5.10.2014 Tornion turnauksesta
03.10.2014Naiset ja B-juniorit avaavat kautensa tuleva viikonloppuna.
28.09.2014Miesten kauden avauksesta nolla pistettä.
26.09.2014Miesten III-divisioona kausi alkaa sunnuntaina 28.9-14
25.09.201402-Poikien syysturnaus 4.10.2014
07.09.2014SBT Tornio saaliina kaksi tasapeliä.
06.09.2014Ei pisteitä SBT Torniolle Suomen Cupin ensimäisenä päivänä.
05.09.2014Suomen Cup starttaa tuleva viikonloppuna.
02.09.2014Miesten otteluohjelma kaudella 2014-2015
30.08.2014Pohjaset Tehdaspalvelut Oy voitti SBT TORNIO -turnauksen lauanataina 30.8.2014
28.08.2014HOX HOX!!! Turnauksen päivitetty otteluohjelma!!!
11.08.2014SBT Tornio järjestää salibandyn puulaakiturnauksen lauantaina 30.8.2014
08.08.2014Naisten II-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
08.08.2014Miesten III-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
07.08.2014Kauden 2014-15 lisenssimyynti on alkanut 1.8
29.06.2014PJ:n mietteet kaudesta 2013 ? 2014 ja katseita tulevaan kauteen
27.06.2014Miesten Suomen Cupin otteluohjelma 6.9-7.9.2014
27.06.2014SBT Tornio ry:n kevätkokous
05.06.2014SBT9798 KAUSIKERTOMUS 2013-2014
03.06.2014SBT Tornio ry:n arpajaisten tulokset
21.05.2014SBT Tornion harjoitusvuorot 2.6.-29.8.2014
16.05.2014Lounais-Lappi lehden juttu Junnu-cupista
14.05.2014SBT Tornion joukkuekuvat
08.05.2014Sääntömuutos salibandyyn: Jalkasyöttö sallituksi kaikissa sarjoissa
28.04.2014E-JUNNUT TOISEKSI OULU CUPISSA
14.04.2014Putaan liikuntahallin pääsiäisen aukioloajat
06.04.2014Pohjasen Tehdaspalvelut turnauksen voittajaksi
28.03.2014E-junnujen aluesarjan loppuhuipennus sunnuntaina Torniossa!!
27.03.2014E-Junnuille voitto ja tappioita
26.03.2014Valokuvaus 27.3. klo 17:45
17.03.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjassa
17.03.2014SBT:n naiset nousivat 2.-divisioonaan
16.03.2014SBT Tornion järjestämä salibandypuulaakiturnaus 5.4.2014 on täynnä
14.03.2014Miesten harjoitus vuoroja peruttu
12.03.2014Miesten joukkueen tilastot päivitetty
11.03.2014SBT TORNIO JÄRJESTÄÄ...
10.03.2014SBT 97-98 tilastot kaudelta 13-14
01.03.2014SBT Tornio varmisti nousunsa III-divariin!
28.02.2014Miesten kauden päätösturnauksessa kovat panokset
24.02.2014MUISTUTUS!!! Miesten harjoitukset Ma klo 18-20.
24.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 23.2.2014 Oulun Nallisportin turnauksesta
18.02.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjan kärkipeleistä
16.02.2014Miehille Jatulista kaksi pisetettä.
15.02.2014Miehet pistejahtiin Jatulin parketille.
11.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.2.2014 Kuusamon turnauksesta
06.02.2014E-Junnujen otteluraportit 1.2.-2.2.2014
31.01.2014E-junnuilla kiireinen viikonloppu
27.01.2014Rovaniemeltä voitto ja tappio
26.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 25.1.2014 Raahen turnauksesta
25.01.2014Miesten turnausennakko Rovaniemelle 26.1.
20.01.2014E-Junnuille kaksi voittoa ja tappio
12.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 11.1.2014 Rovaniemen turnauksesta
12.01.2014Miehille kotiturnauksesta neljä pistettä!
09.01.2014Maalikooste SBC Levi - SBT Tornio 7.12.2013
08.01.2014Harjoituspeliraportti 4.1.2014 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
08.01.2014Merikoski SBT Apassit-SBT Tornio E-junnujen otteluvideo
08.01.2014E-Junnut FatPipen ylempään loppusarjaan
07.01.2014Turnausennakko 11.01.2014 Tornio
31.12.2013Hyvää Uutta Vuotta 2014
23.12.2013Hauskaa Joulua!!!
16.12.2013E-JUNNUILLA VAIHTELEVAT ESITYKSET VIIKONLOPUN PELEISSÄ.
13.12.2013E-junnuilla tupla viikonloppu.
09.12.2013E-JUNNULLE VOITTO JA TAPPIO FAT PIPEN AVAUKSESSA
09.12.2013SBT Tornio ry:n logokilpailu
09.12.2013SBT Tornio ry:n syyskokous 15.12.2013
08.12.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
08.12.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 7.12.2013 Limingan turnauksesta
07.12.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista
05.12.2013FatPipe Liiga käyntiin E-junnuilla
02.12.2013Miesten treenit tänään klo 19-21
18.11.2013E-Junnuille voitot kotiturnauksesta.
18.11.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
18.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 17.11.2013 Kotiturnauksesta Torniosta
16.11.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista.
14.11.2013Miesten ennakko lauantain turnaukseen.
13.11.2013SBT Torniolla edessä todellinen superviikonloppu.
10.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.11.2013 Nallisportin turnauksesta
07.11.2013Harjoituspeliraportti 6.11.2013 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
05.11.2013E-Junnuille voitot sarja-avauksessa
30.10.2013E-junnujen sarja käynnistyy lauantaina kotiturnauksella
28.10.2013Haukiputaan parketilta SBT Torniolle kolme pistettä.
26.10.2013Miesten kausi jatkuu sunnuntaina Haukiputaalla.
24.10.2013Otteluraportti 23.10.2013 putaalta SBT 9798 - Ransa
23.10.2013E-junnujen harjoitusturnauksen raportti
22.10.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
21.10.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 20.10.2013 Kempeleen turnauksesta
20.10.2013Miesten maanantain harjoitukset klo 18-20.
19.10.2013Otteluraportti 18.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK ? SBT 9798
18.10.2013Naisilla sekä B-junnuilla kiireinen sunnuntai
14.10.2013Edustuksen Ma ja Ke treenit peruttu!!!
13.10.2013Rovaniemeltä saaliina kaksi pistettä.
12.10.2013Edustuksen kausi jatkuu sunnuntaina 13.10 Rovaniemellä
05.10.2013Otteluraportti 4.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK - SBT 9798
04.10.2013Sastamolo 95-98 - SBT Tornio 97-98 harjoituspelin raportti
29.09.2013Kotiavauksesta SBT Torniolle kolme pistettä.
27.09.2013SBT Tornio avaa kautensa sunnuntaina 29.9 kotikentällä.

Näytä lisää »