E-Junnuille voitot kotiturnauksesta.

18.11.2013

E-Junnuille voitot kotiturnauksesta

E-junnujen aluesarja jatkui  lauantaina toisella kotiturnauksella. SBT Torniolla oli vastassa HaHe (Haukipudas) ja OFBC (Oulu). Päivän saldona avausturnauksen tapaan kaksi voittoa!

HaHe – SBT Tornio  4 – 7 (1-3, 2-2, 1-2)

Päivän ensimmäisessä pelissä oli vastassa HaHe.  Odotettavissa oli tasainen vääntö, olihan molemmilla joukkueilla alla selkeät voitot avausturnauksesta.

Ottelu sai pahimman mahdollisen alun, sillä vastustaja iski avaus maalin jo ajassa 1:30. Nopeaan takaisku maaliin vastattiin kuitenkin yhtä nopeasti! Peliä ehdittiin jatkaa 27 sekuntia, kun Elias Tolppi tälläsi lähietäisyydeltä 1-1 tasoituksen, tarjoilusta avausmaalissa vastasi Eetu Frantti.  Räväkän alun jälkeen, peli hieman rauhoittui.. Erän loppu puoliskolla peli saatiin painettua HaHe:n päätyyn ja iskettyä vielä kaksi maalia, viimeistelijöinä Juho Pihlajamaa ja Eetu Frantti. Erätauolle johtolukemissa 1-3.

Toinen erä oli meiltä selvästi heikompi. Avaus erän selvä hallinta, muuttui tasaiseksi väännöksi.. Maaleja iskettiin vuoron perään molempiin maaleihin kaksin kappalein, joten toisen erän lukemat 2-2 olivat tilanteisiin nähden oikeuden mukaiset. Toisen erän maaleista vastasi Eetu Frantti ja Oskari Mattinen, molempiin maaleihin passit jakeli Tatu Kari.

Viimeiseen erään lähdettiin 5-3 johtolukemissa. Erän alkuun vastustaja pääsi heti rokottamaan kavennusmaalin ja tilanteen jännäksi 4-5.. Peliä jatkettiin kavennusmaalin jälkeen tasaisissa merkeissä ilman maaleja aikaan 38:54 saakka, kunnes Niilo Partanen pääsi iskemään hienon kuvion päätteeksi lukemat 4-6. Vapauttavaan osumaan syöttöpiste merkittiin Rasmus Pokalle. Lopullinen niitti ottelulle nähtiin ajassa 41:39 kun Juho Sihvonen veivasi loppulukemat 4-7! Syöttäjänä Jupen hienossa maalissa oli ottelun tehomies Eetu Frantti (2+2).

Ottelu oli suhteellisen tasainen, mutta hallinnan ja maalipaikkojen perusteella oikea joukkue voitti!  Pojilta aivan ”ok” peli, joskin pallon lainaaminen unohtui aina välillä, joten siitä pieni miinus..

Pisteiden makuun ottelussa pääsivät: Eetu Frantti 2+2, Tatu Kari 0+3, Elias Tolppi 1+0, Juho Pihlajamaa 1+0, Oskari Mattinen 1+0, Niilo Partanen 1+0,  Juho Sihvonen 1+0, Rasmus Pokka 0+1

SBT Tornio: Jonne Isokangas, Niilo Partanen, Juho Pihlajamaa, Juho Sihvonen, Tuukka Köngäs, Oskari Mattinen, Elias Tolppi, Markus Siikavirta, Lauri Pulkkinen, Jesse Kähkölä, Aaro Hirsikangas, Eetu Frantti, Niklas Ajanki, Tatu Kari, Veikko Vaarala ”C”, Rasmus Pokka, Eemeli Jokinen (mv)

SBT Tornio – OFBC 14 – 2 (4-1, 4-1, 6-0)

Toisessa ottelussa vastassa oli OFBC, jota vastaan ei olla aikaisemmin pelattu. OFBC oli hävinnyt sarjan kaikki kolme ensimmäistä ottelua, joten otteluun lähdettiin selvänä ennakkosuosikkina.. Kokoonpanoon tehtiin kaksi muutosta; Samuel Öfverberg tuli Rasmus Pokan tilalle ja Markus Siikavirta maalin suulle, Eemelin ollessa varalla.

Ottelusta muodostui odotetun epätasainen! Ensimmäinen erä selvää hallintaa, mutta maaleja iskettiin ”vain” neljä. Erätauolle lukemissa 4-1. Erän hahmona hääri tehot 3+1 kerännyt Veikko Vaarala!

Toinen erä ”pelailtiin” samoissa merkeissä ja lukemissa, joten toiselle erätauolle lukemissa 8-2.

Kolmanteen erään lähdettiin siis 8-2 johtolukemissa, voittajasta ei enää ollut epäselvää. Kahden ensimmäisen erän perusteella näytti, että eroakaan ei tule kahtatoista maalia ja ottelu saadaan pelata loppuun asti. Eipä saatu.. Pojat intoutuivat iskemään maaleja oikein urakalla ja pelikellon näyttäessä 40:47 Juho Pihlajamaa niittasi ottelun lukemiin 14-2 ja ottelu vihellettiin poikki kahdentoista maalin eron vuoksi!

Pojilta jälleen hieno suoritus!

Pisteiden makuun ottelussa pääsivät: Eetu Frantti 4+1, Juho Pihlajamaa 3+1, Veikko Vaarala 3+1, Niilo Partanen 2+1, Tuukka Köngäs 1+1, Aaro Hirsikangas 0+2, Juho Sihvonen 0+2, Lauri Pulkkinen 1+0, Tatu Kari 0+1

SBT Tornio: Jonne Isokangas, Niilo Partanen, Juho Pihlajamaa , Juho Sihvonen, Samuel Öfverberg, Tuukka Köngäs, Elias Tolppi, Oskari Mattinen, Markus Siikavirta (mv), Lauri Pulkkinen, Jesse Kähkölä, Aaro Hirsikangas, Eetu Frantti,  Veikko Vaarala, Tatu Kari, Eemeli Jokinen

Sarja jatkuu lauantaina 14.12 Haukiputaalla, silloin vastassa on kärkijoukkueet OLS ja KeLy.

08.10.2014SBT Tornio ry ja Tornion K-kauppiaat yhteistyöhön
08.10.2014Maanantain 20.10.2014 kaikki harjoitusvuorot peruttu!
06.10.2014OLS D-Ketut syysturnauksen voittoon
06.10.2014SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2014 - 2015 liiton aluesarjan jatkosarja
06.10.2014SBT Tornio pojat 9798 otteluraportti 5.10.2014 Tornion turnauksesta
03.10.2014Naiset ja B-juniorit avaavat kautensa tuleva viikonloppuna.
28.09.2014Miesten kauden avauksesta nolla pistettä.
26.09.2014Miesten III-divisioona kausi alkaa sunnuntaina 28.9-14
25.09.201402-Poikien syysturnaus 4.10.2014
07.09.2014SBT Tornio saaliina kaksi tasapeliä.
06.09.2014Ei pisteitä SBT Torniolle Suomen Cupin ensimäisenä päivänä.
05.09.2014Suomen Cup starttaa tuleva viikonloppuna.
02.09.2014Miesten otteluohjelma kaudella 2014-2015
30.08.2014Pohjaset Tehdaspalvelut Oy voitti SBT TORNIO -turnauksen lauanataina 30.8.2014
28.08.2014HOX HOX!!! Turnauksen päivitetty otteluohjelma!!!
11.08.2014SBT Tornio järjestää salibandyn puulaakiturnauksen lauantaina 30.8.2014
08.08.2014Naisten II-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
08.08.2014Miesten III-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
07.08.2014Kauden 2014-15 lisenssimyynti on alkanut 1.8
29.06.2014PJ:n mietteet kaudesta 2013 ? 2014 ja katseita tulevaan kauteen
27.06.2014Miesten Suomen Cupin otteluohjelma 6.9-7.9.2014
27.06.2014SBT Tornio ry:n kevätkokous
05.06.2014SBT9798 KAUSIKERTOMUS 2013-2014
03.06.2014SBT Tornio ry:n arpajaisten tulokset
21.05.2014SBT Tornion harjoitusvuorot 2.6.-29.8.2014
16.05.2014Lounais-Lappi lehden juttu Junnu-cupista
14.05.2014SBT Tornion joukkuekuvat
08.05.2014Sääntömuutos salibandyyn: Jalkasyöttö sallituksi kaikissa sarjoissa
28.04.2014E-JUNNUT TOISEKSI OULU CUPISSA
14.04.2014Putaan liikuntahallin pääsiäisen aukioloajat
06.04.2014Pohjasen Tehdaspalvelut turnauksen voittajaksi
28.03.2014E-junnujen aluesarjan loppuhuipennus sunnuntaina Torniossa!!
27.03.2014E-Junnuille voitto ja tappioita
26.03.2014Valokuvaus 27.3. klo 17:45
17.03.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjassa
17.03.2014SBT:n naiset nousivat 2.-divisioonaan
16.03.2014SBT Tornion järjestämä salibandypuulaakiturnaus 5.4.2014 on täynnä
14.03.2014Miesten harjoitus vuoroja peruttu
12.03.2014Miesten joukkueen tilastot päivitetty
11.03.2014SBT TORNIO JÄRJESTÄÄ...
10.03.2014SBT 97-98 tilastot kaudelta 13-14
01.03.2014SBT Tornio varmisti nousunsa III-divariin!
28.02.2014Miesten kauden päätösturnauksessa kovat panokset
24.02.2014MUISTUTUS!!! Miesten harjoitukset Ma klo 18-20.
24.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 23.2.2014 Oulun Nallisportin turnauksesta
18.02.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjan kärkipeleistä
16.02.2014Miehille Jatulista kaksi pisetettä.
15.02.2014Miehet pistejahtiin Jatulin parketille.
11.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.2.2014 Kuusamon turnauksesta
06.02.2014E-Junnujen otteluraportit 1.2.-2.2.2014
31.01.2014E-junnuilla kiireinen viikonloppu
27.01.2014Rovaniemeltä voitto ja tappio
26.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 25.1.2014 Raahen turnauksesta
25.01.2014Miesten turnausennakko Rovaniemelle 26.1.
20.01.2014E-Junnuille kaksi voittoa ja tappio
12.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 11.1.2014 Rovaniemen turnauksesta
12.01.2014Miehille kotiturnauksesta neljä pistettä!
09.01.2014Maalikooste SBC Levi - SBT Tornio 7.12.2013
08.01.2014Harjoituspeliraportti 4.1.2014 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
08.01.2014Merikoski SBT Apassit-SBT Tornio E-junnujen otteluvideo
08.01.2014E-Junnut FatPipen ylempään loppusarjaan
07.01.2014Turnausennakko 11.01.2014 Tornio
31.12.2013Hyvää Uutta Vuotta 2014
23.12.2013Hauskaa Joulua!!!
16.12.2013E-JUNNUILLA VAIHTELEVAT ESITYKSET VIIKONLOPUN PELEISSÄ.
13.12.2013E-junnuilla tupla viikonloppu.
09.12.2013E-JUNNULLE VOITTO JA TAPPIO FAT PIPEN AVAUKSESSA
09.12.2013SBT Tornio ry:n logokilpailu
09.12.2013SBT Tornio ry:n syyskokous 15.12.2013
08.12.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
08.12.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 7.12.2013 Limingan turnauksesta
07.12.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista
05.12.2013FatPipe Liiga käyntiin E-junnuilla
02.12.2013Miesten treenit tänään klo 19-21
18.11.2013E-Junnuille voitot kotiturnauksesta.
18.11.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
18.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 17.11.2013 Kotiturnauksesta Torniosta
16.11.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista.
14.11.2013Miesten ennakko lauantain turnaukseen.
13.11.2013SBT Torniolla edessä todellinen superviikonloppu.
10.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.11.2013 Nallisportin turnauksesta
07.11.2013Harjoituspeliraportti 6.11.2013 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
05.11.2013E-Junnuille voitot sarja-avauksessa
30.10.2013E-junnujen sarja käynnistyy lauantaina kotiturnauksella
28.10.2013Haukiputaan parketilta SBT Torniolle kolme pistettä.
26.10.2013Miesten kausi jatkuu sunnuntaina Haukiputaalla.
24.10.2013Otteluraportti 23.10.2013 putaalta SBT 9798 - Ransa
23.10.2013E-junnujen harjoitusturnauksen raportti
22.10.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
21.10.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 20.10.2013 Kempeleen turnauksesta
20.10.2013Miesten maanantain harjoitukset klo 18-20.
19.10.2013Otteluraportti 18.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK ? SBT 9798
18.10.2013Naisilla sekä B-junnuilla kiireinen sunnuntai
14.10.2013Edustuksen Ma ja Ke treenit peruttu!!!
13.10.2013Rovaniemeltä saaliina kaksi pistettä.
12.10.2013Edustuksen kausi jatkuu sunnuntaina 13.10 Rovaniemellä
05.10.2013Otteluraportti 4.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK - SBT 9798
04.10.2013Sastamolo 95-98 - SBT Tornio 97-98 harjoituspelin raportti
29.09.2013Kotiavauksesta SBT Torniolle kolme pistettä.
27.09.2013SBT Tornio avaa kautensa sunnuntaina 29.9 kotikentällä.

Näytä lisää »