SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.11.2013 Nallisportin turnauksesta10.11.2013 Ennakko: Kentät: Ensimmäinen peli klo 14.00 NSB - SBT 5-5 (2-3)(2-1)(1-1) Lähdimme varovasti puolenkentän karvauksella liikkeelle, mutta Nsb sai tehtyä maalin 3 min kohdalla ja sitten vielä toisen 5 min kohdalla, sen jälkeen siirryimme korkeaan karvaukseen ja saimme pelin haltuun täysin ja siiryimme erän lopuksi 3-2 johtoon. Toinen erä ja kolmaskin oli tosi kovaa taistelua joka tilanne pelattiin täysillä. Pojat pelasivat mielestäni parhaan pelin pitkään aikaan, vaikka vastus oli kova, niin voitimme lähes kaikki kaksinkamppailut, meiltä ei tullut sokkosyöttöjä juuri ollenkaan, kaikki miehet pidettiin hyvin ja saimme vastustajan pallolliselta tilan heti pois. Tällaisella asenteella voimme voittaa sarjassa minkä tahansa joukkueen. Olimme kolmannen erän viimeisellä minuutilla vielä johdossa ja vastustaja pelasi kuudella, meidän harmiksi pelaajamme oli heittämässä omalta siniviivalta palloa tyhjiin, jolloin pallo karkasi lavasta ja vastustaja veti siitä tasoituksen. Meiltä siis loistava peli joka osa-alueella. Vastustaja yritti isoilla miehillä pelata kovaa, mutta me vastasimme siihen tosi hyvin ja mm 2-divarissa pelaava pelaaja hermostui saamattomuudestaan niin paljon, että joutui jäähylle huitomisesta. Tilastoja: Juuso 2+0, Olli 1+1, Aksu 1+0, Iikka 1+0, Janne 0+1, Tuomas 0+1 ja Tero 0+1. Jäähyllä Samuli. Parhaat +/- : Olli, Eelis, Iikka, Janne, Arttu ja Ville +1. 3 yv:tä, joista 1 tehtyä. 1 av, joka torjuttiin. SBT - LNM 1-5 (0-1)(1-2)(0-2) Lähdimme kahdella kentällä korkealla ja saimme aluksi hyvän säpinän päälle ja vastustaja joutui jäähylle, jonka aluksi he tekivät av-maalin. Tämän jälkeen mieltä katosi hieman ote pelistä ja LMN oli terävämpi kaksinkamppailuissa ja varsinkin maaliteossa. LNM pääsi liian helposti nousemaan kulmista maalin eteen, joista nousuista tuli monta maalia. Lisäksi emme saaneet pidettyä vastustajan miehiä maalin edessä. Meillä oli 7-8 pelaaja mokkea vastaan tilanne LNM maalilla, mutta emme saaneet palloa maaliin ja tämä osin ratkaisi voiton LNM:lle. Meillä taisi osa joukkueesta olla liian tyytyväinen edellisestä loistavasti menneestä pelistä, joka nyt kostautui näkyen varsinkin kaksikamppailuissa ja syöttöjen laadussa. Emme saaneet peliä omalle tasolle varsinkaan joukkuepuolustuspelaamisen puolella. LNM oli minusta monessa suhteessa erilainen joukkue kuin eka turnauksessa ja otti tänään kaksi voittoa. Valmentaja Keinänen |