E-JUNNUILLA VAIHTELEVAT ESITYKSET VIIKONLOPUN PELEISSÄ.

16.12.2013

E-junnut urakoi viikonloppuna molempina päivinä. Lauantaina pelattiin Haukiputaan Jatulissa aluesarjaa ja sunnuntaina Kemin Tervahallissa Fatpipe-liigaa. Viikonlopun saldona oli voitto, tasapeli ja kaksi tappiota.

Lauantain aluesarjan pelit tarjosivat kaksi ääripäätä; ensin kauden paras peli OLS:a vastaan ja sitten kauden heikoin peli KeLyä vastaan.. Kaiken kaikkiaan ok pelit, vaikkakin hieman paremmalla KeLy pelillä päivä olisi ollut loistava..

OLS – SBT Tornio  8 – 8  (3-4, 2-0, 3-4)

Kauden paras peli! Ottelusta muodostui varsinainen trilleri, maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin molempiin päihin ja ottelun päätöslukemat syntyi viimeisellä minuutilla, Tuukka Könkään laukoessa loppulukemat 8-8 ajassa 44.17.

Loppulukemat ei anna aivan täyttä kuvaa ottelun kulusta, sillä suurin osa ottelusta pelattiin OLS:n päädyssä ja maalipaikat ottelussa jakautui ns. ”100-0” meille.. Viimeistelystä puuttui viimeinen silaus, kun taas OLS rokotti kovalla prosentilla ja vastustajan maalivahti pelasi loisto ottelun..

Hieno peli koko joukkueelta! Ottelun pistehaina hääri jälleen Juho Pihlajamaa, keräten tehot 2+2.

Pisteiden makuun ottelussa pääsivät myös: Niilo Partanen (1+2), Jonne Isokangas (2+0), Tuukka Köngäs (1+1), Eetu Frantti (1+1), Veikko Vaarala (1+0) ja Niklas Ajanki (0+1).

KeLy – SBT Tornio  6 - 5  (4-0, 2-1, 0-4)

Kauden heikoin peli! Päivän toiseen otteluun lähdettiin hienon OLS pelin jälkeen hieman ”takkiauki” hakemaan helppoa voittoa ja lopputuloksena 6-5 tappio! Otteluun valmistautumisessa ei taaskaan onnistuttu, vaikka siihen yritettiin panostaa.. Ja kulutettiinko ”mehut” kovassa OLS pelissä..? Tämä näkyi ottelun alussa; syötöt ei onnistunut, kaksin kamppailut hävittiin ja vastustaja oli kaikessa tekemisessä terävämpi! Kahden erän jälkeen KeLyn johtolukemat 6-1!   Viimeisessä erässä vihdoin herättiin taistelemaan ja päästiin maalin päähän, mutta kello pelasti vastustajan.. Kelylle voitto ansaitusti 6-5! Pisteille ottelussa pääsivät Juho Pihlajamaa (2+1), Rasmus Pokka (1+1), Eetu Frantti (1+0) ja Veikko Vaarala (1+0)

Kokoonpano turnauksessa: Jonne Isokangas ”C”, Niilo Partanen, Juho Pihlajamaa, Juho Sihvonen, Tuukka Köngäs, Oskari Mattinen, Markus Siikavirta, Lauri Pulkkinen, Jesse Kähkölä, Aaro Hirsikangas, Eetu Frantti, Niklas Ajanki, Tatu Kari, Veikko Vaarala, Rasmus Pokka, Eemeli Jokinen (mv)

Sunnuntaina jatkettiin Fatpipe liigan turnauksella Kemin Tervahallissa. Ohjelmassa oli ottelut Merikoskea ja Sastamoloa vastaan, päivän saldo: voitto ja tappio.

SBT Tornio – MKSBT Apassit  4 - 10  (1-7, 3-3)

Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa oli vastassa Merikosken apassit. Ottelun alku oli toisinto edellisen päivän KeLy pelistä, vastustaja oli kaikessa parempi! Ensimmäiselle erä tauolle tappiolla murskalukemissa 1-7!

Toiseen erään saatiin viriteltyä hieman taistelua ja erä väännettiin tasan 3-3, mutta näitä pelejä ei voiteta pelaamalla vain yhden erän! Voitto ansaitusti Merikoskelle. Lukemat olisi voinut olla jopa pahemmatkin, mutta onneksi Eemeli torjui montaa ”varmaa” maalia.. Hieman unelias peli koko joukkueelta. Tehomerkintöjä kirjauttivat: Niklas Ajanki (1+1), Ville Antinoja (1+0), Veikko Vaarala (1+0) ja Niilo Partanen (1+0)

SBT Tornio – Sastamolo  8 - 1  (1-1, 7-0)

Päivän toinen ja samalla vuoden viimeinen peli oli sitten ”paikallisderby” Sastamoloa vastaan..

Pukukopissa sovittiin että vuosi päätetään voitolla ja vaisun ensimmäisen erän jälkeen voitto väännettiinkin selvin numeroin 8-1, Hienoa!

Ensimmäinen erä tahkottiin tasaisissa merkeissä, joskin pelin painopiste oli enemmän Kemiläisten päädyssä, mutta maalinteko oli jälleen tervanjuontia… Tauolle tasatuloksessa 1-1.

Toiseen erään saatiin vihdoin kaivettua taistelu päälle! Erään saatiin loistava alku, kun Niilo Partasen ”ruoska” heilahti jo erän toisella minuutilla ja heti perään Niklas Ajanki lisäsi johdoksi 3-1! Loppuerässä lapettiin vielä viisi reppua ja ottelusta selvä voitto 8-1! Alun nihkeyden jälkeen hieno taistelu voitto.

Pisteille ottelussa pääsivät: Niilo Partanen (2+1), Juho Pihlajamaa (1+1), Lauri Pulkkinen (1+1), Niklas Ajanki (1+0), Jonne Isokangas (1+0), Tuukka Köngäs (1+0), Veikko Vaarala (1+0).

Kokoonpano turnauksessa: Ville Antinoja, Jonne Isokangas , Niilo Partanen, Juho Pihlajamaa, Juho Sihvonen, Samuel Öfverberg, Tuukka Köngäs, Elias Tolppi, Oskari Mattinen, Markus Siikavirta, Lauri Pulkkinen, Nikolas Paloniemi, Jesse Kähkölä, Aaro Hirsikangas, Valtteri Juusola, Niklas Ajanki, Tatu Kari, Veikko Vaarala, Eemeli Jokinen ”C” (mv)

E-junnujen ohjelmassa on vielä tämän viikon treenit, jonka jälkeen vetäydytään viettämään ansaittua joulutaukoa. Pelit jatkuvat heti vuoden vaihteen jälkeen, kun lauantaina 4.1 suunnataan Fatpipe liigan alkusarjan päätösturnaukseen Oulun urheilutalolle.

08.10.2014SBT Tornio ry ja Tornion K-kauppiaat yhteistyöhön
08.10.2014Maanantain 20.10.2014 kaikki harjoitusvuorot peruttu!
06.10.2014OLS D-Ketut syysturnauksen voittoon
06.10.2014SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2014 - 2015 liiton aluesarjan jatkosarja
06.10.2014SBT Tornio pojat 9798 otteluraportti 5.10.2014 Tornion turnauksesta
03.10.2014Naiset ja B-juniorit avaavat kautensa tuleva viikonloppuna.
28.09.2014Miesten kauden avauksesta nolla pistettä.
26.09.2014Miesten III-divisioona kausi alkaa sunnuntaina 28.9-14
25.09.201402-Poikien syysturnaus 4.10.2014
07.09.2014SBT Tornio saaliina kaksi tasapeliä.
06.09.2014Ei pisteitä SBT Torniolle Suomen Cupin ensimäisenä päivänä.
05.09.2014Suomen Cup starttaa tuleva viikonloppuna.
02.09.2014Miesten otteluohjelma kaudella 2014-2015
30.08.2014Pohjaset Tehdaspalvelut Oy voitti SBT TORNIO -turnauksen lauanataina 30.8.2014
28.08.2014HOX HOX!!! Turnauksen päivitetty otteluohjelma!!!
11.08.2014SBT Tornio järjestää salibandyn puulaakiturnauksen lauantaina 30.8.2014
08.08.2014Naisten II-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
08.08.2014Miesten III-DIV lohkojako sekä sarjajärjestelmä
07.08.2014Kauden 2014-15 lisenssimyynti on alkanut 1.8
29.06.2014PJ:n mietteet kaudesta 2013 ? 2014 ja katseita tulevaan kauteen
27.06.2014Miesten Suomen Cupin otteluohjelma 6.9-7.9.2014
27.06.2014SBT Tornio ry:n kevätkokous
05.06.2014SBT9798 KAUSIKERTOMUS 2013-2014
03.06.2014SBT Tornio ry:n arpajaisten tulokset
21.05.2014SBT Tornion harjoitusvuorot 2.6.-29.8.2014
16.05.2014Lounais-Lappi lehden juttu Junnu-cupista
14.05.2014SBT Tornion joukkuekuvat
08.05.2014Sääntömuutos salibandyyn: Jalkasyöttö sallituksi kaikissa sarjoissa
28.04.2014E-JUNNUT TOISEKSI OULU CUPISSA
14.04.2014Putaan liikuntahallin pääsiäisen aukioloajat
06.04.2014Pohjasen Tehdaspalvelut turnauksen voittajaksi
28.03.2014E-junnujen aluesarjan loppuhuipennus sunnuntaina Torniossa!!
27.03.2014E-Junnuille voitto ja tappioita
26.03.2014Valokuvaus 27.3. klo 17:45
17.03.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjassa
17.03.2014SBT:n naiset nousivat 2.-divisioonaan
16.03.2014SBT Tornion järjestämä salibandypuulaakiturnaus 5.4.2014 on täynnä
14.03.2014Miesten harjoitus vuoroja peruttu
12.03.2014Miesten joukkueen tilastot päivitetty
11.03.2014SBT TORNIO JÄRJESTÄÄ...
10.03.2014SBT 97-98 tilastot kaudelta 13-14
01.03.2014SBT Tornio varmisti nousunsa III-divariin!
28.02.2014Miesten kauden päätösturnauksessa kovat panokset
24.02.2014MUISTUTUS!!! Miesten harjoitukset Ma klo 18-20.
24.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 23.2.2014 Oulun Nallisportin turnauksesta
18.02.2014E-Junnuille voitto ja tappio aluesarjan kärkipeleistä
16.02.2014Miehille Jatulista kaksi pisetettä.
15.02.2014Miehet pistejahtiin Jatulin parketille.
11.02.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.2.2014 Kuusamon turnauksesta
06.02.2014E-Junnujen otteluraportit 1.2.-2.2.2014
31.01.2014E-junnuilla kiireinen viikonloppu
27.01.2014Rovaniemeltä voitto ja tappio
26.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 25.1.2014 Raahen turnauksesta
25.01.2014Miesten turnausennakko Rovaniemelle 26.1.
20.01.2014E-Junnuille kaksi voittoa ja tappio
12.01.2014SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 11.1.2014 Rovaniemen turnauksesta
12.01.2014Miehille kotiturnauksesta neljä pistettä!
09.01.2014Maalikooste SBC Levi - SBT Tornio 7.12.2013
08.01.2014Harjoituspeliraportti 4.1.2014 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
08.01.2014Merikoski SBT Apassit-SBT Tornio E-junnujen otteluvideo
08.01.2014E-Junnut FatPipen ylempään loppusarjaan
07.01.2014Turnausennakko 11.01.2014 Tornio
31.12.2013Hyvää Uutta Vuotta 2014
23.12.2013Hauskaa Joulua!!!
16.12.2013E-JUNNUILLA VAIHTELEVAT ESITYKSET VIIKONLOPUN PELEISSÄ.
13.12.2013E-junnuilla tupla viikonloppu.
09.12.2013E-JUNNULLE VOITTO JA TAPPIO FAT PIPEN AVAUKSESSA
09.12.2013SBT Tornio ry:n logokilpailu
09.12.2013SBT Tornio ry:n syyskokous 15.12.2013
08.12.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
08.12.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 7.12.2013 Limingan turnauksesta
07.12.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista
05.12.2013FatPipe Liiga käyntiin E-junnuilla
02.12.2013Miesten treenit tänään klo 19-21
18.11.2013E-Junnuille voitot kotiturnauksesta.
18.11.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
18.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 17.11.2013 Kotiturnauksesta Torniosta
16.11.2013Miehille kolme pistettä Nallisportista.
14.11.2013Miesten ennakko lauantain turnaukseen.
13.11.2013SBT Torniolla edessä todellinen superviikonloppu.
10.11.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 9.11.2013 Nallisportin turnauksesta
07.11.2013Harjoituspeliraportti 6.11.2013 putaan hallilta SBT9798 - Sastamolo kings
05.11.2013E-Junnuille voitot sarja-avauksessa
30.10.2013E-junnujen sarja käynnistyy lauantaina kotiturnauksella
28.10.2013Haukiputaan parketilta SBT Torniolle kolme pistettä.
26.10.2013Miesten kausi jatkuu sunnuntaina Haukiputaalla.
24.10.2013Otteluraportti 23.10.2013 putaalta SBT 9798 - Ransa
23.10.2013E-junnujen harjoitusturnauksen raportti
22.10.2013SBT 97-98 TILASTOT KAUDELTA 2013 - 2014 liiton aluesarjan jatkosarja
21.10.2013SBT Tornio juniorit 9798 otteluraportti 20.10.2013 Kempeleen turnauksesta
20.10.2013Miesten maanantain harjoitukset klo 18-20.
19.10.2013Otteluraportti 18.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK ? SBT 9798
18.10.2013Naisilla sekä B-junnuilla kiireinen sunnuntai
14.10.2013Edustuksen Ma ja Ke treenit peruttu!!!
13.10.2013Rovaniemeltä saaliina kaksi pistettä.
12.10.2013Edustuksen kausi jatkuu sunnuntaina 13.10 Rovaniemellä
05.10.2013Otteluraportti 4.10.2013 Haaparannan Folketshusin kaukalosta AIK/IBK - SBT 9798
04.10.2013Sastamolo 95-98 - SBT Tornio 97-98 harjoituspelin raportti
29.09.2013Kotiavauksesta SBT Torniolle kolme pistettä.
27.09.2013SBT Tornio avaa kautensa sunnuntaina 29.9 kotikentällä.

Näytä lisää »