Miehille Jatulista kaksi pisetettä.16.02.2014 SBT Tornion miehet joutuivat tyytymään kahteen pisteeseen kauden toiseksi viimeisessä turnauksessa. Ensmäisessä pelissä Ac Abcsinthe suorastaan jyräsi SBT:n ylitse lukemin 10-4. Varsinkin ensimmäisessä eräss SBT Tornio sai luotua lukuisia erinomaisiakin maalipaikkoja mm.tyhjästä maalista ohi sekä pari kolme tolppalaukaustakin. Maaliin asti saatiin ainoastaan yksi kuin vastustaja pussitti peräti neljä kertaa. Sama tahti jatkui myös toisessa erässsä joka myös päättyi samoihin lukemiin 4-2. Kolmas erä oli lähinnä muodollisuus, joten Ac Absinte antoi varsin miehekkään selkäsaunan SBT pojille. Toiseen peliin vastaan tuli NSB II, josta odotettiin aikalailla samanlaista vastusta kuin Aca:sta, mutta tälläkertaa SBT Tornion asenne oli paria kolmea pykälää korkeamma kuin aamulla jonka turvin marssittiin 6-2 voittoon. Mitä pidemmälle peli eteni niin sen enemmän vastustaja keskittyi suunsoittamiseen ja nähtiinpä yksi törkeä mailanperällä lyöntikin, joka meni tuomarailta ohitsi. Kaikesta huolimatta SBT Tornio keskittyminen pysyi pelissä ja tulos oli sen mukainen |