SBT Tornio avaa kautensa sunnuntaina 29.9 kotikentällä.27.09.2013 Päivän ensimmäisessä pelissä klo.10.00 vastaan asettuu SC Mupa. Vastustaja ei ole ennalta tuttu, yhtä vastujan pelaajaa lukuun ottamatta. Ottelun voimasuhteita on siis vielä vaikea sanoa mutta totutusti nelosdivarissa kaikki on mahdollista. Avausmaalin tekijä saanee pienen otteen ottelun kulusta joten sitä lähdetään hakemaan ottelun alkuun kotijoukkueelle. Pelaajamateriaali on edelliskaudesta hieman uudistunut samoin valmennusporras. Tuttuja kasvoja on palannut ja myös uusia hankintoja on tehty. Lähdetään hakemaan voittoa ottelusta ja hyvää alkua kaudelle. Klo. 18.00 SBT Tornio- Ac Absinthe.Turnauspäivä kuluu kohti loppuaan, kroppa on tankattu ja palautunut aamun ottelusta. Jälleen uusi tuttavuus vastassa. Päivän aikana tutkaillaan vastustajan ensimmäinen ottelu ja nähdään minkätasoinen vastustaja saadaan vastaan. Aamun pelin perusteella tehdään tai ei tehdä muutoksia joukkueen kokoonpanoon ja lähdetään ottamaan voittoa vastustajasta. Saavu paikalle kannustamaan! |