Turnausennakko Nallisport 16.02.201315.02.2013 Turnausennakko "Meillä on nyt helvetin helpot kaksi seuraavaa peliä. Tarviiko niitä pelejä edes pelata. Menemme Valkeakoskelle ja sitten tulee helppo Klubi Turkuun. Meillä on saatanan helpot pelit edessä ja olihan tämä Honkakin ihan helppo." -Pasi Rautiainen- Kuukauden tauon jälkeen on taas turnauksen aika. SBT Tornio:n bussin keula lähtee lauantaina kohti Oulun nallisporttia, jossa ensimmäinen peli alkaa klo.16:00 ja vastassa on Kellon Lyönnin 2 joukkue haukiputaalta. Kely on sarjataulukossa toisena 18 pisteellä. Haukiputaan nippu on myös tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja sarjassa. Joukkueet pelasivat vastakkain viime marraskuussa, ja Kely oli silloin 5-3 parempi. Rovaniemen silikoniparketilla Toni Karppinen ja Ari-Pekka Timlin tekivät kahteen pekkaan Kelyn maalit ja peli oli pahimmillaan jo 5-1. Nyt Kely on kuitenkin menettänyt tärkeitä pelaajia kun ainakin Teemu Södö ja Janne Krankka ovat vaihtaneet maisemaa, ja se onkin näkynyt otteissa eikä voittoja enään aivan alkukauden tahtiin ole tullut. Vaikka SBT:n tavoite on karannut omista käsistä lähdetään kaikkia jäljellä olevia pelejä voittamaan. Valmentaja Risto Välimaa painotti erityisesti sitä että enää ei tarvitse mailaa puristaa vaan hyvällä ja rennolla fiiliksellä peleihin. Varmasti tasainen peli tulossa. Päivän toinen peli klo. 18:00 ja vastassa Peto Oulusta (SBT Pedon ennakko turnauksesta). Peto tulee otteluun revanssi mielessään, ja se onkin esiintynyt viime peleissään hieman pirteämmin kuin alkukaudesta. Viime lokakuussa SBT otti molemmat pisteet lukemin 4-2. Edellinen kohtaaminen oli SBT:n hallintaa. Sarjataulukon keskikasti on tasainen ja Peto on Torniosta kolme pistettä jäljessä kuudentena.
|