Kely vahvin junnujen turnauksessa29.01.2013 SBT Tornio järjesti lauantaina junnujen (2002) turnauksen Putaan hallilla. Mukana oli neljä joukkuetta; SBT Tornio, Karungin Kataja, Kely (Kello) ja RSB (Rovaniemi). Päivän aikana tahkottiin tiukkoja pelejä hyvässä hengessä. Tunnelma hallilla oli loistava, järjestelyt pelasivat (kiitos aktiivisen talkoo väen), tuomarit oli loistavia ja yleisöäkin oli mukavasti paikan päällä. Kely oli turnauksen vahvin joukkue ja se nappasi turnausvoiton puhtaalla pelillä. SBT Tornion saldona oli kaksi voittoa ja tappio, sillä heltisi turnauksen toinen sija, ennen kolmanneksi sijoittunutta Karungin Katajaa ja viimeiseksi jätettyä Rovaniemen RSB:tä. SBT:n omat pojat joutuivat pelaamaan turnauksen hieman vajaalla ”miehistöllä”, muutaman pojan ollessa yhtä aikaa kiekko peleissä. Päivän ensimmäisessä pelissä oli vielä vähän unihiekat silmissä ja meno hieman tahmeaa, mutta voitto kuitenkin tiukasta pelistä! Toinen peli oli päivän paras, vaikkakin Kely voitti ottelun ja numerotkin repesivät hieman lopussa.Hyvä peli! Päivän viimeisessä pelissä näkyi jo väsymisen merkkejä, mutta pojat taistelivat hienosti loppuun saakka ja ottelun voittomaali väännettiin aivan viimehetkillä. Hieno taistelu! Pojilta hyvä turnaus, niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. SBT Tornion joukkue turnauksessa: Eemeli (mv), Jonne, Jesse, Aaro, Samu, Nikke, Veikko, Markus, Niilo, Jupe, Tatu.
|