Kauden avauksesta saaliina kaksi pistettä.29.09.2012 Lähtökohdat kauden avausturnaukseen olivat aika vaikeat sillä SBT Tornion riveistä puuttui loukkaantumisten yms. syiden vuoksi peräti kahdeksan pelaajaa. Päivän ensimmäisestä pelistä Torbalia vastaa tuloksena oli varsin makoisa voitto 4-3 lukemin. Ratkaisu tapahtui vain kuusi sekunttia ennen loppusummeria, kun Antti Mäkikallio tinttaa hyökkäyspään vaparin suoraa maaliin. Todella makea voitto SBT Torniolle. Myöhäisillan toisessa ottellussa ei myöskään tapahtumia puuttunut. Ottelu päättyi lopulta SS Rankkojen Ankkojen II voittoon 3-2. Voittomaali syntyi rangaistuslaukauksesta. Lopussa SBT Tornio painoi päälle vimmatusti, mutta tolppaa lähemmäksi tasoitusta ei päästy. Alivoima toimi tässä pelissä erittäin hyvin päästämättä yhtään maalia. Alvoimaa pelattiin yhteensä 11 minutttia. |