SBT Tornio - SBT Suola (4 - 2)
Aika:
9.10.2010 14.00 SBT Tornio – SBT Suola 4-2 (1-0,3-1,0-1) Päivän toiseen otteluun vastaan asteli jo toista kertaa tällä kaudella SBT Suola. Edellinen kohtaaminen kaksi viikkoa sitten päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-0 Tornion voittoon, joten tiukkaa ottelua voitiin tästäkin odottaa. Ensimmäisen ottelun pohjanoteerauksen jälkeen oli ainoastaan tunti aikaa valmistautua Suolan kohtaamisen. Jokainen pelaaja hoiti valmistautumisen oman takapiiskan ja silmien välissä. Virkaatekävä valmentaja teki ketjuihin pieniä muutoksia jotka näyttivät toimivan. Otteluun lähdettiin ketjuilla: Holma – Palokangas – Mäkikallio sekä Koskenniska – Parikka – Moilanen. Puolustus pysyi samana eli Heiskanen – Välimaa sekä Kähkölä – Rajala. Maalissa jatkoi Syväniemi. ERÄ I Valmistautuminen näytti onnistuneen koko joukkueelta hyvin sillä peli-ilme oli aivan toista luokkaa heti alusta lähtien. Nyt tilanteet pelattiin loppuun ja jalka liikkui aivan toiseen malliin. Tilanteita saatii luotua kiitettävästi ja ensimmäinen maali syntyi ajassa 09:57. Heiskanen antoi alakerrasta oivan pystysyötön johon Holma kirmasi ensimmäisenä ja pamautti rysty räiväsyn täydestä juoksusta tarkasti maalin perukoille. Se jäikin erän ainoaksi maaliksi. Erän lopulla ajassa 14:43 nähtiin ikävän näköinen tilanne, jossa SBT Suolan pelaaja ajoi täysin turhaan ja törkeästi SBT Tornion Moilasen selästä kaukalosta ulos. Onneksi Moilanen ei loukannut itseään lentäessään päin jäähypenkkejä. Pienen palaverin jälkeen tuomarit päästivät kyseisen Suolan pelaajan aikaisemmin suihkun puolelle tuomitsemalla 5+20 minuuttia. Mielestäni aivan oikea ja ainut mahdollinen tuomio tilanteesta. ERÄ II Toinen erä päästiin siis aloittamaan viiden minuutin ylivoimalla. Ylivoima ei ole oikein aikaisemmin toiminut, mutta nyt saatiin jo jonkun näköisiä tilanteita luotua ja pallokin liikkui ihan kohtuullisesti pelaajalta toiselle. Kun kolme ja puoli minuuttia ylivoimaa oli jauhettu, saatiinhan se maalikin aikaiseksi. Koskenniska pääsi viimeistelemään kauden toisen osumansa maalinedus hässäkästä lukemiin 2-0. Syöttäjää osumaan tuomarikaksikko ei nähnyt. Juuri kun Suola oli saanut viidennen kenttäpelaajan kentälle pääsi Mäkikallio tinttaamaan ajassa 19:50 hirmu lämärin verkon perukoille kaunistellen numerot jo 3-0:aan. Syöttöpiste kirjattiin kovia kokeneelle Moilaselle. Ajassa 24:56 myös Kähkölä pääsi viritelemään omaa hirmu lämäriään. Molempien joukkueiden vaihtoaitiot pidättelivät hengitystään, jännittäen kerkeääkö Kähkölä kirmata oman vetonsa maskimieheksi. Ei kerennyt, mutta ei tarvinnutkaan sillä pallo jaksoi kun jaksoikin aina maalin asti. Tilanne nyt 4-0. Syöttöpinnan tähän osumaan kirjasi pakkipari Rajala. Myös SBT Suola pääsi lopulta maalin makuun ajassa 28:53. Tilannetta edelsi SBT Tornion selvä maalipaikka jonka SBT Suolan puolustaja pelasti lyömällä Tornion pelaajan mailaan takapäin. Selvä rike jota tuomarit eivät jostain syystä viheltäneet. Rikkeen ansiosta Suola pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen joka päättyikin hyvään laukaukseen kaventaen numerot 4-1:een. Maalissa Syväniemi ei voinut hyvälle vedolle mitään. Vielä erän aivan viime sekunneilla Rajala heitti puolesta kentästä roikkupallon Suolan maalille joka lipsahtikin maaliin asti. Harmi vain, että summeri oli kerennyt juuri ennen pärähtää eikä maalia näin ollen hyväksytty. Toiselle erä tauolle mentiin siis SBT Tornion johtaessa lukemin 4-1. ERÄ III Kolmanteen erään Suola pyrki lisäämään vauhtia ja nostamaan karvausta. Tämän johdosta SBT Torniolle tuli maalipaikkoja kuin liukuhihnalta. Mahdollisuuksia ratkaista peli oli useita, kuten yksi läpiajokin, mutta kaiken hyvän tuurin oli nähtävästi käyttänyt Kähkölä tehdessään 4-1 osuman. Ja kuten yleensä on kun et käytä omia paikkojasi niin kaveri tekee. Niin tälläkin kertaa kun ajassa 42:55 Suola pääsi kaventamaan lukemat 4-2:een. Tilannetta edelsi Tornion pienoinen vaihtovirhe. Lopun SBT Tornio puolusti tarkasti ja lisäosumia ei enää nähty, joten loppulukemat summerin soidessa kolmatta kertaa olivat SBT Tornio – SBT Suola 4-2. Näin ollen tappioton putki SBT Suolaa vastaan sai jälleen jatkoa. Hatunnoston arvoinen suoritus koko SBT Tornion joukkueelle tason nostosta aamun ensimmäisestä pelistä. Nyt pelissä oli tekemisen meininkiä ja tilanteet pelattiin loppuun asti sekä hyökkäys että puolustus suuntaan. Kahden pisteen arvoinen suoritus. Hieman ihmetytty turnauksessa sallittu tuomarilinja. Mailaan sai lyödä aika surutta eikä pilli soinut juuri ollenkaan. Tiedä sitten oliko siitä SBT Torniolle hyötyä vai haittaa, mutta ihmetystä se ainaki aiheutti. Kausi jatkuu kuuden viikon tauon jälkeen 20.11.2010 Torniossa pelattavassa kotiturnauksessa. Silloin vastaan asettuu Kely II sekä uusi tuttavuuss FBC PartyBoys. # 21 |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 09:57 | Holma Niko ( C ) | Heiskanen Sakari (A) |
2 - 0 (yliv.) | 18:22 | Koskenniska Janne | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 19:50 | Mäkikallio Antti | Moilanen Kalevi |
4 - 0 | 24:56 | Kähkölä Kimmo | Rajala Joonas |
4 - 1 | 28:53 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 2 | 42:55 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
14:43 | Vastustaja | 5 min |
14:43 | Vastustaja | 20 min |
25:20 | Vastustaja | 2 min |
Syväniemi Joonas: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Parikka Eemeli | Hyökkääjä |
7 | Välimaa Heikki | Puolustaja |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Puolustaja |
24 | Koskenniska Janne | Hyökkääjä |
24 | Kähkölä Kimmo | Puolustaja |
29 | Palokangas Juha | Hyökkääjä |
29 | Rajala Joonas | Puolustaja |
33 | Syväniemi Joonas | Maalivahti |
80 | Mäkikallio Antti | Hyökkääjä |
- | Mäkikallio Antti | Valmentaja |