SBT Suola - SBT Tornio (0 - 1)
Aika:
26.9.2010 13.00 SBT Suola – SBT Tornio 26.9.2010, Kempele Joukkueen kauteen valmistautuminen oli ollut erittäin alavireinen; lukuisista yhteensattumista johtuen, ei ehjiä yhteisiä treenejä koko joukkueen kanssa ollut saatu aikaiseksi yhtään. Valmentajan mielessä sinkoili myös epävarmuutta poissaolijoiden suhteen; onko joukkue liian ohut aloittamaan kauden pelit??? Toisaalta uskoin kovasti uusiin vahvistuksiin, jotka tulisivat piristämään joukkueen ilmettä entisestään. Vastauksia alkoi ropisemaan kauden ensimmäisessä pelissä SBT Suolaa vastaan. Joukkueet olivat kohdanneet kaksi kertaa aiemmin joista tuloksena oli niukka maalin voitto Torniolle sekä vähämaalinen tasapeli, joten pelistä voisi odottaa tiukkaa. Maaliero oli keskinäisissä kohtaamisissa Tornion hyväksi 8-7, joten tuskin mitään suurta repeämää kummankaan joukkueen esityksissä tultaisiin näkemään. Ketjut kasattiin seuraavasti: Sonninen – Lappalainen – Moilanen sekä Koskenniska – Palokangas – Holma. Puolustukseen luutimaan istutettiin tuttu taistelupari Kähkölä – Leppänoro sekä uusi parivaljakko Heiskanen – Mäkikallio. Maaliin istutettiin allekirjoittanut ja valmentajan tehtäviä hoiti koko joukkue yhteisvastuullisesti. Ottelusta ei kovin maalirikasta koskaan tullutkaan, toki en osannut odottaa aivan näin vähämaalista taistoa. Koko ottelun ainoan maalin teki tulokas Janne ”kauhea juoksija” Koskenniska, joka kovalla karvauksellaan riisti pallon ja sijoitti sen ohi hölmistyneen maalivahdin. Ottelun lopputulokseksi kirjattiin aikakirjoihin 0-1 vierailijoiden hyväksi. Tämä oli kautta-aikain joukkueen toinen ”nollapeli”, joten Välimaa kirjautti itsensä historiankirjoihin toisena maalivahtina, joka on pelannut nollat. Ensimmäisen nollapelipioneerin kunniaa pitää edelleen hallussa kaveri, jonka nimeä en osaa tähän kirjoittaa. Pelillisesti ottelu tarjosi yhtä paljon viihdettä kuin saman makaronin syöminen kolmatta kertaa samalta kylmältä lautaselta, mutta onneksi tässä lajissa tulokset ratkaisevat. Ottelun hahmoista voisi nostaa esiin Jannen, joka debytoi erittäin hyvällä liikkeellä ja varmisti näin ottelun kunniamaininnan itselleen. Vastustajan esitys oli myös melko ponneton, joten kovin lämmin ei Välimaallakaan maalissa tullut; ainoa kuumuus aiheutui kovasta ylipainosta, joka välillisesti aiheutti ongelmia torjuntatyöskentelyssä. Seuraavassa ottelussa vastaan tulisi asettumaan ROKOKOO, joten otteiden tulisi parantua julmasti, mikäli kotia lähdettäisiin täyden pistesäkin kanssa. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 12:59 | Koskenniska Janne | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
05:17 | Vastustaja | 2 min |
23:43 | Vastustaja | 2 min |
27:08 | Palokangas Juha | 2 min |
34:01 | Koskenniska Janne | 2 min |
Välimaa Risto: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Välimaa Risto | Maalivahti |
7 | Lappalainen Antero | Hyökkääjä |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
18 | Sonninen Valtteri | Hyökkääjä |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Puolustaja |
24 | Koskenniska Janne | Hyökkääjä |
24 | Kähkölä Kimmo | Puolustaja |
29 | Palokangas Juha | Hyökkääjä |
80 | Mäkikallio Antti | Hyökkääjä |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
- | Mäkikallio Antti | Valmentaja |
- | Välimaa Risto | Päävalmentaja |