KoskRi - SBT Tornio
(4 - 3)
Aika:
28.11.2009 11.00
Paikka:
Rovaniemi Keltakangas
Sarja: Miehet 4.DIV, Lohko 2
Kolmannen turnauksen ensimmäiseen peliin vastaan asettui tuttu vastustaja KoskRi. Peliin saatiin varsin mielenkiintoiset lähtöasetelmat kun valmentaja julkaisi kokoonpanon otteluun. Pöytäkirjasta löytyi kenttäpelaajiksi merkattuina reenien perusteella kovaksi sniperiksi tiedetty, mutta tavallisemmin maalivahdin kamppeisiin pukeutuva Matti kovanen. Toinen yllävä vahvistus oli kovaksi puolustavaksi pelaajaksi ja pehmeistä käsistä, mutta normaalimmin kovasta äänestä tunnettu Risto Välimaa.
Ketjukoostumukset oli vedetty aivan uuteen uskoon johtuen lukuisista poisjäänneistä. Tunnelma ennen peliä kopissa oli kuitenkin erittäin luottavainen, joten tavoitteena ei ollut sen enempää kuin voitto.
Ensimmäisen erän taktiikaksi sovittiin maltillinen peli, ei kovaa karvausta ja oma pää pidetään puhtaana. Siinä onnistuttiin aika hyvin, oma pää säilyi koskemattomana, osin tuurilla, mutta myös mahtavilla Joonaksen torjunnoilla. Hyökkäyspäässä ei myöskään tullut onnistumisia, laukauksia saatiin liian vähän, eikä kuviotkaan oikein toiminu.
Toiseen erään lähdettiin samalla taktiikalla, mutta lisää laukauksia piti saada. Toisen erän alkuun päästiin pelaamaan ylivoimaa, mutta hiukan lepsun puolustamisen takia pääsi KoskRin pitkän purkupallon taisteltuaan näppäämään alivoimalla johto maalin. Kun erää oli pelattu vajaa neljä minuuttia veti Kalevi Moilanen tulisen vedon puolesta kentästä komeasti takaylänurkkaan. Kun erää oli pelattu reilu kymmenen minuuttia avasi Joonas nopealla heitolla Niko Holmalle ja "raipe" jätti pakin seisomaan kun itse karkasi maalin tekoon. Edelliseltä kaudelta oli opittu, että KoskRi tulee maalin jälkeen kovasti päälle ja tähän yritettiin varautua. Eipä mennyt minuttiakaan kun palloa jouduttiin kaivamaan omasta maalista. Erän lopulla saatiin hyvä tilaisuus päästä johtoon ylivoimalla, mutta tässä ei onnistuttu.
Kolmanteen erään lähdettäessä sovittiin, että jalkaa pitää löytyä ja hoidetaan homma kotia. Heti erän alkuun saatiin kuitenkin kylmää kyytiä, erää oli pelattu vain yksi ja puoli minuuttia oli kaveri kereny rokottaan kahdesti. Vajaa minuutti tästä näytti Heiskasen Sakari jalkojen nopeuden spurttaamalla oman maalin edestä vastustajan kenttäpuoliskolle ja vetäisi täydestä vauhdista tulisen rannarin takakulmaan. Välillä tuntui, että pelaajat alkoivat hieman lämpenemään molemminpuolin ja tempo kasvamaan. Peli pysyi kuitenkin aika puhtaana vaikka välillä mailat kolisivat aika kovasti ja suut kävivät pelaajien kesken. Loppua kohden nostimme vielä tempoa ja maalipaikkoja haettiin, mutta ei pallo enää verkkoon tietä löytänyt ja näin kauden ensimmäinen tappio oli tosi asia.
Pelistä jäi jotain hampaankoloon, joten eiköhän toisella kierroksella näytetä KoskRille mitä me osataan..
Ottelun Härät:
Kolme Härkää: Holma Niko
Kaksi Härkää: Heiskanen Sakari
Yksi Härkä: Syväniemi Joonas
|