SuPS - SBT Tornio (2 - 2)
Aika:
27.2.2016 13.00 SBT otti jälleen pelin hienosti hallintaan pallon ja miehen liikkuessa aktiivisesti ympäri Nallisportin muovimattoa. Ottelun avausmaali nähdään ajassa 05:07. Matti Leppänoron passaa kapteeni Juha Nevalalle, joka väläyttää lujaa rannelaukastaan. SBT kasvattaa johtoaan 2-0:aan, kun jälleen asialla on kapteeni Nevala. "Peto" haastaa laidasta keskustaan, pakottaa suomussalmelaispuolustuksen rikkomaan maalin edustalla ja ottelun erotuomarikaksikolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kädet pään päälle ristiin rangaistuslaukauksen merkiksi. Nevala laittaa murkulan tutuilla veiveillä varmasti pussiin ja peli SBT:lle 2-0. Näissä lukemissa mentiin myös ensimmäiselle erätauolle. Toiseen erään SuPS nosti karvaustaan ja ote alkoi vähitellen siirtyä suomussalmelaisten haltuun. SBT puolusti kuitenkin kurinalaisesti ja Janne Hastin pelatessa ehkä kauden parasta peliään SBT-maalin suulla lukemat pysyivät 2-0:ssa aina toiselle erätauolle asti. Kolmannessa erässä SuPS:in painostus palkitaan. Terävän vastaiskun päätteeksi Teemu Harkoman poikittaissyöttö tavoittaa Miikka Vesterisen, jonka laukaus jättää Janne Hastin vailla mahdollisuuksia ajassa 33:40 SBT:n tilanne synkkenee entisestään vain minuuttia myöhemmin. Hienosti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi Jere Kemppainen latoo pyykit koneeseen ajassa 34:47. Ottelu tasatilanteessa 2-2. SBT jatkoi altavastaajana aivan ottelun loppuun asti, mutta paikkojakin syntyi, joista parhaimmat ehkä Iisak Lassheikille, jonka viimeistely oli aiemmista otteluista poiketen erittäin heikolla tasolla. Janne Hastin miltei täydellinen ottelu pelasti kuitenkin SBT:lle arvokkaan pisteen säilymistaistelun kannalta! Summerin soidessa, taululla lukemat 2-2. SBT:n säilyminen riippui SuPS:in toisesta ottelusta, jossa se kohtasi SBC Levin. Levi kairasi ottelusta 2-1 voiton, jonka johdosta SBT Tornio pelaa 3.divisioonassa myös kaudella 2016-2017! Tilastohuomiot: #7 Juha Nevala 2+0 #88 Matti Leppänoro 0+1 |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 05:07 | Nevala Juha | Leppänoro Matti (A) |
0 - 2 (rang.) | 13:08 | Nevala Juha | Ei syöttäjää |
1 - 2 | 33:40 | Vesterinen Miikka | Harkoma Teemu |
2 - 2 | 34:17 | Väisänen Petteri | Kemppainen Jere |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
08:09 | Nousiainen Pekka | 2 min |
23:08 | Partanen Joonatan | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Pölkky Mika | Hyökkääjä |
4 | Lavonen Juho
| Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
7 | Nevala Juha | Hyökkääjä |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
9 | Vaara Teemu
| Hyökkääjä |
18 | Muotka Kristian | Puolustaja |
21 | Marjala Anttu
| Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Hyökkääjä |
24 | Sanaksenaho Tuomas
| Hyökkääjä |
26 | Partanen Joonatan | Hyökkääjä |
27 | Hast Janne
| Maalivahti |
78 | Kari Topi | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
99 | Lassheikki Iisak
| Hyökkääjä |
- | Liisanantti Ville
| Urheilutoimenjohtaja |