SBT Tornio - Dynamo (2 - 2)
Aika:
12.12.2015 15.00 Ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä ja ensimmäisen viiden minuutin aikana maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä. Dynamo-miehistö pyrki sekoittamaan SBT:n pelinrakentelua erittäin aggressiivisella korkealla karvauksella, missä se onnistuikin vallan mainiosti. SBT lankesi näin syöttövirheisiin ja pallonmenetyksiin omassa päässä ja oululaiset saivat riistoista myllyn pyörimään ja asetti SBT:n puolustuskannalle Ottelun avausmaalia saatiin odottaa reilut 8 minuuttia, kun Topi Kari väläyttää tavaramerkkiään. Terävä kiertorannari, jonka Dynamo-veskari pudottaa eteensä. Ensimmäisenä pallossa on härkämäinen hyökkääjä, Joonatan Partanen, joka painaa kauden ensimmäisen nuottansa ajassa 7.53. Dynamon tasoitus nähdään ajassa 8.52, kun Samuli Kova suojaa hienosti palloa, pitää pään ylhäällä ja tarjoilee pallon viivassa odottaneelle Jukka Juutiselle, jonka lämäri löytää tiensä SBT:n verkkoon. Toiseen erään lukemista 1-1. Toista erää ehditään pelata vain kolme ja puoli minuuttia, kun Dynamo siirtyy johtoon ajassa 18:29. Sami Juutisen viivatoimitus löytää maalinedustalta Samuli Kovan, joka viimeistelee lukemiksi 2-1. SBT:n kuittaus nähdään ajassa 21.12. Heikki Kähkösen matala rannelaukaus osuu tolppaan, josta pallo kimpoaa suoraan parhaimmalle vetosektorille. Ensimmäisenä paikalla on Juho Lavonen, joka pistää maalittoman putkensa poikki junttaamalla murkulan hienosti oikean ylänahkaan! Toinen erä jatkui pitkään Dynamon hallitessa ottelua. Toisen erän kolmas ja viimeinen tilastomerkintä nähtiin aivan erän lopussa, kun maalintekijä Joonatan Partaselle tarjottiin boksia mailaan lyönnistä. Kolmanteen erään tasalukemista 2-2. Kolmas erä oli Dynamon dynamomaista hallintaa, ja SBT saikin pääasiassa viihtyä omalla puolustusalueellaan. SBT:n uhrautuva peittopelaaminen, erityisesti Tuomas Sanaksenahon johdolla sekä erinomainen maalivahtipelaaminen Janne Hastin ollessa tolppien välissä johti maalittomaan kolmanteen erässä. SBT:n alivoimapelaaminen osoitti jälleen kolmannessa erässä tappamalla sekä Iisak Lassheikin että Heikki Kähkösen rangaistukset. Dynamo jaksoi tulla koko nelivitosen lujaa päälle, mikä johti ehkä kauden kovatempoisimpaan otteluun tähän mennessä! Loppulukemat siis 2-2. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 07:53 | Partanen Joonatan | Kari Topi |
1 - 1 | 08:52 | Juutinen Jukka | Kova Samuli |
1 - 2 | 18:29 | Kova Samuli | Juutinen Sami |
2 - 2 | 21:12 | Lavonen Juho | Kähkönen Heikki |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
29:51 | Partanen Joonatan | 2 min |
37:59 | Lassheikki Iisak | 2 min |
43:10 | Kähkönen Heikki | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Lavonen Juho
| Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
7 | Nevala Juha | Hyökkääjä |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
9 | Vaara Teemu
| Hyökkääjä |
18 | Muotka Kristian | Puolustaja |
21 | Marjala Anttu
| Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Hyökkääjä |
24 | Sanaksenaho Tuomas
| Hyökkääjä |
26 | Partanen Joonatan | Hyökkääjä |
27 | Hast Janne
| Maalivahti |
35 | Pirttimaa Juho | Maalivahti |
78 | Kari Topi | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
99 | Lassheikki Iisak
| Hyökkääjä |
- | Liisanantti Ville
| Urheilutoimenjohtaja |