SC Kaatajat - SBT Tornio (3 - 6)
Aika:
3.3.2013 18.00 Toisessa pelissä vastustajana SC Kaatajat ja omat jalat. Tuntui että pelissä tyydyttiin vastustajan verkkaiseen tempoon ja näin tehtiin itse ottelusta vaikeampi. Vastustaja iskikin ensin ottelun kolmannella minuutilla Veli Kinnusen laukaus ohitti SBT:n heikon peiton, eikä Janne Hastilla SBT maalilla mahdollisuuksia ehtiä torjuntaan. Seuraavat kaksi maalia tekee SBT. Jälleen avausmaali Heiskaselle ja alle minuutti tästä Jere Stålnacke vie SBT:n johdossa erätauolle. Todella vaikea ja verkkainen erä SBT:ltä. Oma tempo puuttui pelistä täysin. Toisen erän alku on jälleen kotijoukkue Kaatajien. Mika Kauttio tasoittaa noin minuutin pelin jälkeen. Vaikka erätauolla kuinka puhuttiin että aletaan pelaamaan omaa peliä ja nostamaan tempoa, oli se silti vain ajoittaista. Oikeastaan kaikki mikä ensimmäisessä pelissä toimi, ei toisessa toiminut. Vetoja saatiin mutta suurin osa niistä meni ohi Kaatajien maalin. Ottelun ahkerin laukoja oli Antti Mäkikallio joka paukutti 13 kertaa ilman tulosta ja kulutti tilastopirkkona toimineen Joonas Raunilan mustekynän lähes puhki. Tolppaa lähemmäs ei tällä kertaa puolustajana pelannut "Mäkkäri" päässyt. Erän loppuun SBT:lle tarjottiin ns. pukukoppimaalia kun Kaatajien pelaaja Ottelussa jokaisen erän ensimmäinen maali menee vastustajalle, kun kolmannen erän avausmaalin laukoo Tapio Nurmela, jälleen SBT:n heikon peiton läpi. Alle kymmenen minuuttia aikaa tehdä tarvittavat maalit ja oikeastaan kukaan ei Vaikea ottelu päättyy lopulta SBT:n 3-6 voittoon, ja neljä pistettä lähtee kotiin vietäväksi ensimmäisen kerran tällä kaudella. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 02:52 | Kinnunen Veli | Kokkonen Marko |
1 - 1 | 06:59 | Heiskanen Sakari (A) | Kanto Juho |
1 - 2 | 07:43 | Stålnacke Jere | Ei syöttäjää |
2 - 2 | 16:24 | Kauttio Mika | Kinnunen Veli |
2 - 3 (yliv.) | 29:12 | Moilanen Kalevi | Kanto Juho |
3 - 3 | 35:26 | Nurmela Tapio | Kinnunen Veli |
3 - 4 | 37:22 | Holma Niko ( C ) | Ei syöttäjää |
3 - 5 | 40:51 | Holma Niko ( C ) | Kähkönen Heikki |
3 - 6 | 44:10 | Holma Niko ( C ) | Lavonen Juho |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
09:05 | Pasma Ilkka | 2 min |
28:50 | Vettainen Mika | 2 min |
38:34 | Hietala Esa | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Parikka Eemeli | Hyökkääjä |
4 | Lavonen Juho
| Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
9 | Stålnacke Jere | Hyökkääjä |
11 | Kuure Joonas | Hyökkääjä |
17 | Kanto Juho | Hyökkääjä |
18 | Rantajärvi Matti | Hyökkääjä |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Puolustaja |
24 | Fräki Joonas | Puolustaja |
27 | Hast Janne
| Maalivahti |
55 | Raunila Joonas | Maalivahti |
80 | Mäkikallio Antti | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
99 | Hellevaara Kaj Mikael | Hyökkääjä |
- | Liisanantti Ville
| Urheilutoimenjohtaja |
- | Välimaa Risto | Päävalmentaja |