SBT Tornio - Kely II (4 - 3)
Aika:
16.2.2013 16.00 Sbt Tornio pelasi viikonloppuna kaksi peliä Oulun nallisportissa ja tulos oli tuttua tältä kaudelta. Kaksi pistettähän sieltä jälleen mukaan lähti. Ensimmäisessä pelissä Kely II kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 4-3. Kely hallitsi ottelun alkua hienokseltaan, mutta Sbt pääsi tekemään avausmaalin mielikuvituksellisen vaparikuvion päätteeksi. Joonas "Su-Hi-Na" Kuure siirsi pallon Sakari "Suck-E" Heiskaselle, joka siirsi pallon Kely muurin läpi pirttiin. Tämä jäi ensimmäisen erän ainoaksi maaliksi, josta on kiittäminen hyvin pitkälti Janne "Häst" Hastia. Toinen erä olikin sitten tasaisempaa vääntöä. Paikkoja lisämaaleihin oli molemmilla, mutta Sbt:n onneksi siinä onnistuivat vain Jere "Teräsniska" Stålnacke ja Juho Lavonen, joka taisteli oman riparinsa sisään. Juhon pelaaminen ratkesi vasta juuri ennen peliä, pienen sairastelun vuoksi.Jerellä taas oli maalin kulmalla aikaa flirttailla Kuuren tyttökaverille katsomoon, ennen kuin siirsi pallon maaliin Antti "Pågen" Mäkikallion syötöstä. Eli kahden erän jälkeen oltiin hyvissä asetelmissa kolmanteen erään. Ja Kolmen maalin johtoaseman menettäminen kirpaisi, varsinkin kun paketti Hieno taistelu!!! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 05:49 | Heiskanen Sakari (A) | Kuure Joonas |
2 - 0 | 17:50 | Lavonen Juho | Heiskanen Sakari (A) |
3 - 0 | 24:48 | Stålnacke Jere | Mäkikallio Antti |
3 - 1 | 33:06 | Lahtinen Nino | Parhi Pekka |
3 - 2 | 33:46 | Kemola Kari | Krankka Janne |
3 - 3 (yliv.) | 43:38 | Alakunnas Hannu | Krankka Janne |
4 - 3 | 44:26 | Moilanen Kalevi | Hellevaara Kaj Mikael |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
29:22 | Hookana Tuomas | 2 min |
41:48 | Kuure Joonas | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Lavonen Juho
| Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
9 | Stålnacke Jere | Hyökkääjä |
11 | Kuure Joonas | Hyökkääjä |
17 | Kanto Juho | Hyökkääjä |
18 | Rantajärvi Matti | Hyökkääjä |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Puolustaja |
27 | Hast Janne
| Maalivahti |
55 | Raunila Joonas | Maalivahti |
80 | Mäkikallio Antti | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
99 | Hellevaara Kaj Mikael | Hyökkääjä |
- | Liisanantti Ville
| Urheilutoimenjohtaja |