SBT Tornio - SBT Suola (5 - 4)
Aika:
12.1.2013 10.00 Aamun ensimmäisessä pelissä vastassa oli siis Sbt Suola. Sbt Tornion pelaajat saapuivat putaan hallille heti alkoi kameran salamavalo välkkyä, jopa eräs Sbt Suolan pelaaja otti kuvia torniolaisista salibändäreista!!! Itse ottelu alkoi pienoisella Suolan hallinnalla ja Sbt:n peli tuntui vielä hieman uneliaalta, vai oliko salamavalojenvälke vielä kotijoukkueen pelaajien verkkokalvoissa. Vaikka Suola erää hallitsikin, teki kotijoukkue ensimmäisen maalin. Ajassa 10:22 Tuomas "Youtube" Hookana ampui (ei niin yllättäen) puolesta kentästä, mutta yllättäen melko lujan vedon! Miehen tunnetaan (ainakin Sbt Tornion pukukopissa) omaavan yhden 4-divisioonan vaarallisimmista laukauksista jossa veto ei ole kova, mutta se on tarkka kuin laskettu aika. Johto ei kuitenkaan kauaa kestä kun reilussa minuutissa vastustaja kuittaa 1-1, Sbt:n ykköskentän ollessa kentällä. Ensimmäinen erä päättyy kuitenkin kotijoukkueen kannalta hienosti, kun jo seuraavassa vaihdossa Kalevi "Rodman" Moilanen tinttaa taukonumeroiksi 2-1. Toisessa erässä kotijoukkue tekee kaksi maalia minuutin sisään ja menee jo 4-1 johtoon, maalintekijöinä Juho Lavonen ja Jere "Hillosilmä" Stålnacke. Toinen erä on kotijoukkueelta jo parempaa peliä kuin ensimmäinen ja kun enempää maaleja ei erässä tehdä, on Torniolla turvallisen tuntuinen johto kolmanteen erään. Jos toisessa erässä teki kotijoukkue kaksi nopeaa maalia, oli kolmannessa erässä Suolan vuoro. Ensin ylivoimalla hienon syöttökuvion päätteeksi, ja 59 sekuntia myöhemmin jo maalin päähän 4-3. Menetettyä kolmen maalin johtoa ei onneksi ehditä kauaa vaihtopenkillä harmitella, kun Joonas Fräki tekee Markus Nordlundimaisen nousun päätteksi 5-3. Suola saa luotua hyviä paikkoja, mutta Sbt:n maalilla aloittanut Janne Hast torjuu hienosti. Ajassa 41:24 Suolan pelaaja ottaa kahden minuutin Puoliminuuttia ennen loppua Suola vielä säikäyttää tulemalla maalin päähän, mutta Sbt Tornion johto kestää loppuun asti, ja revanssi on valmis. Makea voitto Suolasta! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 10:22 | Hookana Tuomas | Hellevaara Kaj Mikael |
1 - 1 | 11:59 | Kääriäinen Joonas | Laukkanen Sami |
2 - 1 | 12:44 | Moilanen Kalevi | Hellevaara Kaj Mikael |
3 - 1 | 18:08 | Lavonen Juho | Kuure Joonas |
4 - 1 | 19:03 | Stålnacke Jere | Kanto Juho |
4 - 2 (yliv.) | 31:16 | Ojakoski Jaakko | Tervonen Antti |
4 - 3 | 32:15 | Hämäläinen Miika | Anttila Jani |
5 - 3 | 33:24 | Fräki Joonas | Lavonen Juho |
5 - 4 | 44:30 | Näppä Jonne | Anttila Miika |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
27:35 | Pyrrö Oskari | 2 min |
30:28 | Moilanen Kalevi | 2 min |
41:24 | Anttila Miika | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Parikka Eemeli | Hyökkääjä |
4 | Lavonen Juho
| Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
7 | Välimaa Heikki | Puolustaja |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
9 | Stålnacke Jere | Hyökkääjä |
11 | Kuure Joonas | Hyökkääjä |
17 | Kanto Juho | Hyökkääjä |
18 | Rantajärvi Matti | Hyökkääjä |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Puolustaja |
24 | Fräki Joonas | Puolustaja |
27 | Hast Janne
| Maalivahti |
55 | Raunila Joonas | Maalivahti |
80 | Mäkikallio Antti | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
99 | Hellevaara Kaj Mikael | Hyökkääjä |
- | Välimaa Risto | Päävalmentaja |