HaHe - SBT Tornio (2 - 4)
Aika:
27.10.2013 16.00 Ottelu oli SBT Tornion täydellistä hallintaa lähes koko ajan. Paikkoja oli jopa kaksinumeroisiin lukuihin, mutta maalinteko oli todella vaikeaa osin omasta syystä kuin vastustajan maalivahdin erinomaisista otteista johtuen. Heti ensimäisessä erässä loimme tukun hyviä paikkoja. Erän ainoa maalin teki Kaijka Kannon Juhon syötöstä ylivoimalla. Erikoista tällekaudelle on ollut tehokas ylivoima. Toisessä erässä painostus jatkui kun jokainen kentällinen sai luotua hyviäkin maalipaikkoja Hahen maalille. Toki myös vastustajalla oli todella vaarallisia vastahyökkäyksiä kun SBT:n maalinteko tuska kasvoi. Hahe kilisteli muutaman kerran tolppia ja Juho maalilla hoiti muut hyvillä otteilla. Viimeiseen erään lähdettiin 1-0 lukemista kun lopulta SBT sai tehtyä kaipaamansa maalit. Ensin Juuso Puisto veti yläpeltiin Holman Nikon syötöstä ajassa 36:33. Tästä pari minuttia niin Hookanan Tuomas tempaisi puolestakentästä kolmella pompulla alakulmaan. Ja lopullisen tuntuisen 4-0 osuman viimeisteli Joni Volanen Topin syötöstä. Hahe pääsi vielä lopussa kaunistelemaan numeroita SBT Tornion lepsuillessa, ensin vanhanaikaisella sekä kolme sekunttia ennen loppua maalin edestä. Tärkeät kaksi pistettä. Maalinteko vaikeaa, jonka takia ottelusta tuli hankala. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 (yliv.) | 13:33 | Hellevaara Kaj Mikael | Kanto Juho |
0 - 2 | 36:33 | Puisto Juuso | Holma Niko ( C ) |
0 - 3 | 38:55 | Hookana Tuomas | Ei syöttäjää |
0 - 4 | 40:45 | Volanen Joni | Kari Topi |
1 - 4 | 43:25 | Ruuska Jani | Pentti Sauli |
2 - 4 | 44:57 | Komulainen Jani | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
12:12 | Kauhava Pasi | 2 min |
28:34 | Salonen Tuomas | 2 min |
28:34 | Kuure Joonas | 2 min |
Pirttimaa Juho: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
5 | Puisto Juuso | Hyökkääjä |
6 | Kähkönen Heikki
| Puolustaja |
7 | Volanen Joni | Hyökkääjä |
8 | Moilanen Kalevi
| Hyökkääjä |
11 | Kuure Joonas | Hyökkääjä |
17 | Kanto Juho | Hyökkääjä |
18 | Muotka Kristian | Puolustaja |
21 | Holma Niko ( C ) | Hyökkääjä |
23 | Heiskanen Sakari (A)
| Hyökkääjä |
35 | Pirttimaa Juho | Maalivahti |
78 | Kari Topi | Hyökkääjä |
85 | Hookana Tuomas | Puolustaja |
88 | Leppänoro Matti (A) | Puolustaja |
99 | Hellevaara Kaj Mikael | Hyökkääjä |
- | Liisanantti Ville
| Urheilutoimenjohtaja |