Share |

B-pojat

B-pojat.JPG




B-poikien (2001-2003 syntyneet) joukkue on perustettu tammikuussa 2009. Toiminta alkoi aluksi kerhomuodossa, minkä jälkeen toimintaa on hiljalleen kehitetty kohti kilpailutoimintaa lasten kasvaessa isommiksi. Sarjaan joukkue osallistui ensimmäisen kerran kaudella 2011-2012.

Kaudella 2017-2018 joukkue osallistui C1-poikien aluesarjaan ja Oxdog-liigaan. Aluesarjassa joukkue voitti Pohjois-Suomen lohkon edeten SM-sarjan karsintoihin.

Joukkueeseen kuuluu 22 pelaajaa sekä lukuisa määrä aktiivisia taustahenkilöitä. Osa pelaajista on ollut joukkueessa alusta asti ja kausi 2018-2019 on heille jo kymmenes! Joukkueesta kaksi pelaajaa on valittu FBA maajoukkuetie seurantaryhmiin.

Kaudella 2018-2019 pelaamme B-poikien Pohjois-Suomen aluesarjaa. Lisäksi pelaamme SBT Merikosken järjestämää Oxdog-liigaa. Pelaamme kauden aikana myös yksittäisiä turnauksia sekä harjoitusotteluita.

Joukkueessa on taitavia pelaajia ja loistava joukkuehenki!

SBT Tornio ry:n tarkoituksena on kehittää ja laajentaa systemaattisesti junioritoimintaa. Varainhankinnan avulla pyrimme takaamaan B-junioreille hyvät puitteet harjoitteluun ja mahdollisuuden osallistua alueellisiin ja valtakunnallisiin salibandysarjoihin ja –tapahtumiin.

Harjoitukset

Putaan hallilla ma, ti ja to klo 20-21

Yhteyshenkilöt

Joukkueenjohtaja:
Minna Antinoja, p. 040 502 4872, minna.antinoja@edu.keminmaa.fi

Valmentajat: 
Kimmo Kähkölä, p. 040 869 8192, kimmo.kahkola@gmail.com 
Markku Ajanki, p. 040 768 5427, make.ajanki@gmail.com 
Hanna Pölkky (fysiikka), p. 045 631 5830, zin.hanna@gmail.com

Huoltajat:  
Tenho Vaarala, p. 0400 783 573, tenho.vaarala@pp.inet.fi 
Ari Öfverberg, p. 0400 689 471, ari.ofverberg@gmail.com 

Rahastonhoitaja: 
Kimmo Kähkölä, p. 040 869 8192, kimmo.kahkola@gmail.com 

Varustevastaava:  
Maarit Kähkölä, p. 040 509 1628, maarit.kahkola@gmail.com

Kanttiinivastaava:  
Maarit Kähkölä, p. 040 509 1628, maarit.kahkola@gmail.com

Kuvaus:
Pertti Reinikainen, p. 040 744 9248, pj.reinikainen@gmail.com

Some:
Merja Kirves, p. 044 325 0176, merja.kirves@gmail.com