Lapin mestaruussarja E-junnut turnausraportti 13.4.2019

13.04.2019

SBT Tornio tytöt 07 turnausraportti Lapin mestaruussarjan Rovaniemen turnauksesta 13.4.2019  

Ennakko:

Kauden viimeinen turnaus ja olimme sarjataulukossa kolmantena, pisteen edellä nelosta ja vitosta ja pisteen takana sarjakakkosesta. Lähdimme reissuun 9 kenttäpelaajalla ja mokella. Matka tehtiin bussilla Sbt:n kahden muu joukkueen yhteiskuljetuksena. Saavuimme paikalle hieman myöhässä ja lisäksi meille ei oltu merkitty omaa koppia, joten ekaan peliin valmistautuminen ei mennyt nappiin.

Kentät:

I Jensku-Ella-Emmi

II Milja-Elle-Elisa

III Moona-Sinna-Eetu

Mv: Anni                                                                                                                         

Eka peli klo 10.00  SBT –  Santas united punainen 7-13

Me ei päästy tähän peliin sisään ollenkaan vaikka vastassa oli yksi meidän pää vastustajista. Olimme oikeastaan koko pelin unessa, emme menneet vetojen eteen, emme saaneet mailaan vastustajan vetojen eteen, emme pitäneet pallottoman puolen pelaajia omalla alueella. Lopulta saimme eka kerran koko sarjakauden aikana mukaan neljännen pelaajan, koska olimme neljä maalia tappiolla. Tämäkään ei auttanut meitä, vaan otimme kauden kovimman tappion. Aiempi isoin tappio oli kahdella maalilla. Vaikuttikohan se vähän, että Eetu ei ollut mukana tässä pelissä stemppaamassa tyttöjä. Tuomarilla oli taas isoja ongelmia tuomita vapareiden suuntia ja ottaa pois rikkeitä, no se oli molempiin suuntiin sama.

Tilastoja: Jensku 3+0, Moona 2+1 ja Ella 0+3. +/- tilaston kärki: +2 Jensku.  Meillä ei jäähyjä.

Toinen peli klo 11.30 SBT – Santas united turkoosi 14-4

Tämä peli herätti tytöt pelaamaan omalla tasollaan ja nyt tehtiin kentällä se mitä tänne oli tultu tekemään. Hyviä vääntöjä, tosi paljon maalipaikkoja ja maaleja. Pelin ilme oli aivan eri kuin eka pelissä. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Vastustaja ei pystynyt haastamaan meitä edes neljällä kenttäpelaajalla.  

Kolmas peli klo 14.00 SBT – Sopa Punainen 12-7

Tämä peli jatkui meiltä edellisen malliin ja ehkä vielä hieman paremmin. Vastustaja oli edellistä parempi, mutta kun peli kulki hyvin, niin me pystyimme kuromaan raon isoksi vaikka vastustajalla oli lopussa ja välillä ajoittain neljä pelaajaa. Mahtavaa peliä tytöiltä ja Eetulta.

Tilastoja: Ella 2+2, Sinna 0+4, Moona ja Eetu 3+0. +/- tilaston kärki: +5 Moona, Sinna ja Eetu.

Neljäs peli klo 16.00 SBT – Levi E-pojat 4-5

Sarjan kärkijoukkue vastassa, jos voitamme tulemme sarjakakkoseksi ja jos häviämme saatamme tipahtaa viidenneksi. Tässä pelissä tytöt ja Eetu antoivat kaikkensa, kaksinkamppailuja oli paljon ja iskuja tuli, osa jäähyn arvoisesti, mutta tuomari ei laittanut ketään jäähylle. Vastustaja kävi jo kolmen maalin johdossa, mutta pääsimme lopussa maalin päähän, mutta emme lähemmäs. Paikkoja oli kyllä todella paljon tehdä maaleja, mutta kun ei. Pakko kuitenkin sanoa , että myös vastustajalla oli maalintekopaikkoja, mutta Anni pelasi tosi hyvän pelin maalilla. Tytöt ja Eetu saa olla ylpeitä tästä pelistä, näin tätä pitää pelata, vetoja plokaten, mailaa vastustajan mailan eteen ettei se pääse vetämään. Eetua otettiin laitakahinassa aika pahasti, mutta siitä sisuuntuneena Eetu teki pari maalia.

Tilastoja: Eetu 2+1, Ella 1+1, Jensku 1+0. +/- tilaston kärki Ella ja Jensku +3.

Yhteenveto:

Ekan pelin jälkeen huipputurnaus meiltä, peli parani huipennusta kohti ja vaikka hävisimme sen sarjavoittajalle niukasti, niin taistelu oli aivan mahtava. Tämä sarja oli meille tosi hyvä, pelit olivat tiukkoja ja tytöt sekä Eetu joutuivat pelaamaan aivan äärirajoilla oman ikäisiä poikia vastaan. Kaikille tuli hyvää kokemusta kovista peleistä ja olimme uskomattoman hyviä laitaväännöissä. Tänään oli paikalla myös liiton aluevastaava Olli Junttila ja liiton pääkonttorilta tyttösalibandyvastaava Eeva Welling, joka antoi tytöille tyttösäbä on timanttia avaimenperän.  

Niskasen Päivi oli minulle ja Roopelle isona apuna turnauksissa tilastojen pitäjänä ja ”äitinä”. 

Valmentaja Keinänen

18.12.2022SBT Tornio ry syyskokous
14.12.2021SBT Tornio ry syyskokous
27.09.2021TamSilk-tuotteiden myyntikampanja
12.03.2020SBT Tornio ry:n harjoitusvuorojen peruminen
22.02.2020D-tytöt PMC2020 turnaus 22.2.2020
16.02.2020D-tyttöjen (0708) aluesarjan tilastot 2019-20
16.02.2020D-tyttöjen aluesarjan otteluraportti 16.02.2020
19.01.2020D-tyttöjen (0708) aluesarjan tilastot 2019-20
19.01.2020D-tyttöjen aluesarjan otteluraportti 18.1.2020
15.12.2019Lapin mestaruussarjan turnaus 14.12.2019 Ylitornio, D-tytöt

Siirry arkistoon »